12. maaliskuuta 2014

Blogimiitti

Viime lauantaina tosiaan viettelimme miittiä kymmenen Pirkanmaalaisen kynsibloggaajan kanssa. Paikkana oli Tampereen New York, jossa meille oli varattu oma kabinetti. Paikka oli mukava, saatiin olla kaikessa rauhassa ja tilaakin oli ihan sopivasti. Valaistus oli tosin aika hämärä, joten ainakaan mun kuvaustaidoilla plus seittemän vuotta vanhalla pokkarilla ei saanut mitään loisto-otoksia. (Ehkä pitäis ruveta oikeesti kattelemaan sitä uutta kameraa..)
Jätin kuvat tällä kertaa pienentelemättä, joten klikkailkaa isommiksi (:


Ihan ensimmäisenä päästiin tutustumaan pienempiin kultaisiin sponssipussukoihin, joihin jokainen oli itse valinnut tuotteita muutamalta yritykseltä. (Saaduista miittituotteista on tulossa oma postauksensa piakoin.) Lisäksi pistettiin arpomalla jakoon pienempiä settejä erilaisia tuotteita. Vähän aikaa ehdittiin ihastella niitä ennen kun päästiin syömään.

Pakolliset ruokakuvat! Kasvisruuissakin oli kerrankin muutama jännempi vaihtoehto, päädyin maistamaan tuommosta portobellosieniannosta. Oli kyllä maukasta ja varsinkin soossi oli killeri. Jälkkäriksi ahdoin napaani vielä minttusuklaakakkua :3 (Oon aina niin innoissani kaikista ruokajutuista, että voisin tähänkin kirjotella vaikka kuinka :D)
Kynsikokoelma Liisan ikuistamana
Ruokailun jälkeen jaettiin isommat miittipussit. Niitä tonkiessa ja tavaroita vaihellessa sai ruokaa sen verran sulateltua, että oli tilaa jälkkärille. Kirppisteltiin myös vanhoja lakkoja, vaikkakin itse keskityin lähinnä siihen ostopuoleen. Vähän meinasi kiirekin lopussa iskeä, kun kaikki kiirehtivät jatkamaan iltaa. Mutta kaikin puolin oli tosi loisto iltapäivä, mukavaa porukkaa ja mahdottomasti kaikkea uutta ja hienoa.

En julkaise yhtään naamakuvaa täällä, koska omat otokseni oli sen verran pimeitä ja niissä kuvissa, missä itse esiinnyn näytän kaikissa enempi tai vähempi mielipuoliselta.. :D

Muut mukana olleet naiset löytyvät näiden blogien takaa

Ei kommentteja: